"Some are born to sweet delight Some are born to endless night"
Olen aina ollut heikkona viipyilevään kerrontaan, johon onnekseni törmäsin dvd-hankinnoissani. Jim Jarmuschin Dead Mania ja Coenien Barton Finkiä voidaan molempia kutsua mystisiksi elokuviksi. Rauhallisen temmon lisäksi molemmat elokuvat tasapainottelevat maagisen vakavan kerronnan ja kevyen komiikan välillä.
Yhtäläisyyksiä voisi hakea enemmänkin, mutta todellisuudessa elokuvat eroavat aika radikaalisti toisistaan. Siinä missä Coenien mystisillä kuvilla ei itsessään liene mitään selvää tarkoitettua merkitystä, Jarmusch käyttää jatkuvasti lyyrisessä kuvamaailmassa symboliikkaa.
Jarmuschin elokuvassa kuollutta miestä tulkitsee huomaamattoman humoristisesti Johnny Depp. William Blake matkaa kohti kuolemaansa, mutta ennen sitä kerkee muuntua kirjanpitäjästä maskaraa käyttäväksi rokkitähdeksi. Jarmuschin mustavalkoisessa länkkärissä runous, väkivalta, intiaani-mytologia ja komiikka muovaavat hypnoottisen ja hauskan kerronnan. Robby Müllerin todella kaunis mustavalkokuvaus pääsee oikeuksiinsa Amerikan metsissä ja vesissä. Kuvia tukee yllättävän kaunis Neil Youngin feedback kitara.
"Think about it, Fink! Writers come and go; we always need Indians!"
Barton Fink voitti Cannesissa Kultaisen palmun vuonna 1991. Mielestäni ansaitusti, sillä Barton Fink yhdistää Coenien parhaimpia elementtejä ilman mitään genre-kontekstia, joka tavallaan lisää sen omaperäisyyttä. Lisäksi mukana on poikkeuksellisen hallitsevassa asemassa oleva surrealismi. Tuloksena on elokuva josta on vaikea antaa yksiselitteistä ja tyhjentävää tulkintaa, vaikka elokuvan teemat ovat kohtalaisen selviä.
Velmuilevan komiikan takaa Coenien vakionäyttelijät - John Torturro, John Goodman, Tony Shalhoub, Jon Polito ja Steve Buscemi - useissa hilpeissä sivurooleissa. Fraiser-sarjasta isänä paremmin tunnettu John Mahoney näyttelee tyylikkäästi alkoholisoitunutta kirjailija W.P. Mayhewtä.
Barton Fink oli ensimmäinen Coen elokuva, jossa Barry Sonnenfeld ei toiminut heidän kuvaajana. Sonnenfeldin tilalle tuli kuvaajaksi Roger Deakins, joka Barton Finkistä lähtien on kuvannut kaikki Coen-veljesten elokuvat. Kaikesta päätellen yhteistyö onnistui poikkeuksellisen hyvin Barton Finkin erikoisessa kuvamaailmassa. Huoneen seiniä pitkin putoileva tapetti, pimeähkö hotelli, helvetilliset lieskat ja Californian auringossa kuvatut ulkokohtaukset näyttävät kaikki omaperäisiltä.
Yhtäläisyyksiä voisi hakea enemmänkin, mutta todellisuudessa elokuvat eroavat aika radikaalisti toisistaan. Siinä missä Coenien mystisillä kuvilla ei itsessään liene mitään selvää tarkoitettua merkitystä, Jarmusch käyttää jatkuvasti lyyrisessä kuvamaailmassa symboliikkaa.
Jarmuschin elokuvassa kuollutta miestä tulkitsee huomaamattoman humoristisesti Johnny Depp. William Blake matkaa kohti kuolemaansa, mutta ennen sitä kerkee muuntua kirjanpitäjästä maskaraa käyttäväksi rokkitähdeksi. Jarmuschin mustavalkoisessa länkkärissä runous, väkivalta, intiaani-mytologia ja komiikka muovaavat hypnoottisen ja hauskan kerronnan. Robby Müllerin todella kaunis mustavalkokuvaus pääsee oikeuksiinsa Amerikan metsissä ja vesissä. Kuvia tukee yllättävän kaunis Neil Youngin feedback kitara.
"Think about it, Fink! Writers come and go; we always need Indians!"
Barton Fink voitti Cannesissa Kultaisen palmun vuonna 1991. Mielestäni ansaitusti, sillä Barton Fink yhdistää Coenien parhaimpia elementtejä ilman mitään genre-kontekstia, joka tavallaan lisää sen omaperäisyyttä. Lisäksi mukana on poikkeuksellisen hallitsevassa asemassa oleva surrealismi. Tuloksena on elokuva josta on vaikea antaa yksiselitteistä ja tyhjentävää tulkintaa, vaikka elokuvan teemat ovat kohtalaisen selviä.
Velmuilevan komiikan takaa Coenien vakionäyttelijät - John Torturro, John Goodman, Tony Shalhoub, Jon Polito ja Steve Buscemi - useissa hilpeissä sivurooleissa. Fraiser-sarjasta isänä paremmin tunnettu John Mahoney näyttelee tyylikkäästi alkoholisoitunutta kirjailija W.P. Mayhewtä.Barton Fink oli ensimmäinen Coen elokuva, jossa Barry Sonnenfeld ei toiminut heidän kuvaajana. Sonnenfeldin tilalle tuli kuvaajaksi Roger Deakins, joka Barton Finkistä lähtien on kuvannut kaikki Coen-veljesten elokuvat. Kaikesta päätellen yhteistyö onnistui poikkeuksellisen hyvin Barton Finkin erikoisessa kuvamaailmassa. Huoneen seiniä pitkin putoileva tapetti, pimeähkö hotelli, helvetilliset lieskat ja Californian auringossa kuvatut ulkokohtaukset näyttävät kaikki omaperäisiltä.
Kommentit