Otsikko on lainaus elokuvasta Life Aquatic with Steve Zissou, joka on tämän vuoden henkilökohtainen suosikkielokuvani. Vaikka nirsoilu luonnistuu minulta helposti, jää vuoden parhaita valittaessa aina jotain sanomatta tai mainitsematta. Valinnan vaikeudesta kertoo sekin, etten ole edes varma onko Life Aquatic suosikkini. Otsikko onkin siis omistettu kaikille niille elokuville joita en tässä listassa osaa tai uskalla arvostaa riittävästi.

2005 osoittautui erittäin tapahtuma rikkaaksi vuodeksi. Matkustin kahdesti ulkomaisille festivaaleille (Tromsø & Sofia) ja satuin vierailemaan Lontoossa samaan aikaan kun Ison Britannian suurin festari oli käynnissä. Suomessa seilasin aina Sodankylästä Night Visionsiin saakka.

Tässä parhaiten muistuvat elokuvat:


1. Innocence
Lucile Hadzihalilovicin esikoiselokuva on niin hyvä, että siitä on vaikea sanoa mitään. Täydellinen elokuva siis? Ainakin se on ensimmäinen elokuva hyvin pitkään aikaan, joka on saanut minussa tunnereaktion pelkkien alkutekstien aikana. Se on myös ainut elokuva Life Aquaticin ohella, jonka olen nähnyt kahdesti valkokankaalta kuluneen vuoden aikana.

Elokuva palkittiin viime vuonna Tukholmassa parhaana esikoiselokuvana. Suomessa se nähtiin ensi kerran helmikuisilla Nainen vai artisokka -festareilla. Ohjaaja vieraili eokuvansa kanssa myös Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaaleilla. Cinema Mondo levittää elokuvaa Suomessa ja parhaillaan sen voi nähdä Kino Engelissä joka päivä 16.30 ja 18.45.


2. Life Aquatic with Steve Zissou

3. L'Enfant
Jean-Pierre ja Luc Dardenne tekevät elokuvia Belgian pienkaupungeista. Elokuvien realismi kasvaa erinomaisista käsikirjoituksista ja poikkeuksellisen aidoista roolisuorituksista. Henkilöhahmojen ongelmat ovat sidoksissa nykypäivän ongelmiin ja heidän toimintansa aidon tuntuisissa tilanteissa on inhimillistä. L'Enfantin päähenkilö toimii lähes anteeksiantamattomalla tavalla, mutta silti elokuvan päätyttyä on vaikea olla tuntematta sympatiaa tätä kohtaan.
Kultaisen palmun Cannesissa napannut elokuva on toivon mukaan tulossa ensi vuonna levitykseen myös Suomessa.

4. Caché
Michael Haneken erinomainen uutuus valittiin äskettäin vuoden 2005 parhaaksi Eurooppalaiseksi elokuvaksi. Caché oli osa Espoo cinen ohjelmistoa ja sen ensi-ilta on 20.1.2006.

5. The Descent
Neil Marshallin erinomainen kauhuelokuva ei ole turhaan saanut brittiläistä lehdistöä innostumaan. Realistisesta ahdingosta edetään voimakkaiden säikäyttelyjen kautta synkkään varjoleikkiin, joka pääsee oikeuksiin ainoastaan elokuvateattereissa. Parhaillaan elokuvan voi nähdä ainakin Helsingin Tennispalatsissa.

6. Fyra nyanser av brunt
Jo kaksi vuotta sitten ensi-iltansa saanut Fyra nyanser av brunt yllätti tämän vuotisen R&A:n parhaana elokuvana. Kolme tuntia kestävä kipeä traaginen komedia Ruotsista – jo konseptina kiinnostava elokuva on erittäin tasapainoinen ja kerronnallisesti sujuva, muttei missään nimessä varman päälle pelaava tai ennalta-arvattava. Suosittelen varauksetta dvd:n hankintaa (esim. cdon.com).

7. Cowards Bend the Knee
Kanadalainen Guy Maddin tekee surrealistisia mykkäelokuvia, jotka ovat usein hulvattoman hauskoja. Kanadalaisen kulttuurin - ja ehkä hieman Maddinin omiakin - obsessioita tutkivat elokuvat ovat tämän hetken avant garden viihdyttävintä antia.

8. I Heart Huckabees

9. Palindromes
Happinessin jälkeen Todd Solondz ei ole saanut enää samanlaista suosiota osakseen. Epäilen, ettei syynä ole niinkään tason lasku vaan Solondzin kerronnalliset kokeilut. Palindromes on yhtä kipeä ja hauska kuin Onnikin. Harmi, ettei se todennäköisesti pyöri Engelissä yli vuoden päiviä.

10. Mysterious Skin
Gregg Arakin paras elokuva tarjoaa sujuvan kerronnan ohella kaikki Arakin tunnusomaiset elementit huumeista ufoihin. Aikuistumisen merkkejä osoittava Mysterious Skin on ahdistava, mutta tyylikäs ja armollinen kuvaus pedofilian uhrien elämästä.

11. Manderlay
Lars von Trierin mainio musta komedia on mahdollista nähdä Bio Cityssä joka päivä klo 18.15.

12. Broken Flowers

13. Sideways
Viini virtaa epätäydellisten ihmisten ongelmien välillä Alexander Paynen ja Jim Taylorin Oscar-palkitussa elokuvassa.

14. The Aviator
Martin Scorsesen aliarvostettu elokuva, jossa ohjaajan todellinen rakkaus elokuvaa ja sen historiaa kohtaan on päässyt kukkimaan. Howard Hughesin muotokuva on hämmästyttävän viihdyttävä ja hulluuden partaillakin sympaattinen.

15. Thumbsucker
Peukaloaan imevä lukiolainen osoittautuu yllättävän samaistuttavaksi hahmoksi. Huumorintajuinen elokuva sisältää Keaunu Reevesin uran hauskimman roolin.

16. Garden State

17. Vera Drake
Mike Leigh'n elokuva jäi Oscar-ehdokkuudesta huolimatta muiden elokuvien kohun alle. Tasapainoinen draama, jossa Imelda Staunton tekee hienon näyttelijäsuorituksen.

18. Zivot je cudo
Kusturican uusin elokuva ylistää elämän ihanuutta miellyttävän hullulla tavalla.

19. Rautakolmonen
Kim Ki-dukin tyylille ominainen elokuva, joka sekoittaa hellää rauhallisuutta äkkinäiseen väkivaltaan.

20. Kiss Kiss Bang Bang
Robert Downey Jr. mesoaa jälleen kerran mainiossa roolissa. Dekkaritunnelmaan nouseva elokuva onnistuu viihdyttämään aikalailla kaikilla osa-alueilla.

21. Wallace & Gromit: The Curse of the Were-Rabbit
Vitsit osuvat kohdalleen Nick Parkin luoman vaha-animaation amerikkalaisessa pitkän elokuvan tuotannossa.

22. Charlie and the Chocolate Factory
Johnny Depp ja Tim Burton eivät epäonnistu edes uudelleen filmatisoinnissa.

23. My Summer of Love
Pawel Pawlikovskin kompakti fiilistelyelokuva on lähes mini-mestariteos.

24. Sin City
Robert Rodriguezin paras elokuva on ensimmäinen sarjakuvasta tehty elokuva, joka myös näyttää sarjakuvalta. Rodriguez haistatti paskat Director's Guildille ja pyysi ystävänsä Quentin Tarantinon kuvaamaan erästä kohtausta sekä jakoi ohjaajacreditin sarjakuvien luojan Frank Millerin kanssa.

25. Paha maa