Kuulin tänään Björkin uusinta levyä, jonka nimi on juuri nyt hukassa... Medúlla. Kuulostaa hyvältä. Hieman erilaiselta. Kokiksen (greatest hits) jälkeen kuuluukin. Levyllä luotetaan entistä enemmän Björkin ääneen, mikä ei ole ollenkaan huono asia... Jos muistan oikein muutama täysi acapellakin taitaa levyltä löytyä.. Tähän täytyy perehtyä paremmin, jotta pystyn sanomaan mitään kummempaa...

Tilasin (edullisesti) Criterionin julkaisun Wes Andersonin elokuvasta The Royal Tenenbaums. Paketti on päältä kaunis ja sisältä kiva. Mukana on kaksi vihkoa joita kuvittavat elokuvan omaperäiset Storyboardmaiset ideakehitelmät.

Elokuvan soundtrack on varustettu rockilla sekä perinteisemmällä elokuvasävellyksillä. Anderson käyttää musiikkia lähes joka kohtauksessa ja luo useita vaikuttavia kohtauksia. Hauskin näistä on kaiketi Margot Tenenbaumin (Gwyneth Paltrow) salaisuudet paljastava kollaasi, jota rytmittää Ramonesin Judy is a Punk.

Andersonin kuvallinen tyyli on omaperäistä lavastuksesta puvustukseen. Kuvien rajaus on tarkkaa. Mieleeni tulee hämärästi Greenawayn Kokki, varas, vaimo ja rakastaja, jossa ei myöskään käytetä Steadycamia ja kamera on usein paikoillaan.

Elokuvan lukuisat yksityiskohdat, tempo ja komiikka toimii yhä paremmin ja paremmin uusintakatselussa. Näyttelijäkaartin (Gene Hackman, Bill Murray, Owen Wilson, Gwyneth Paltrow...) lähes ilmeettömistä ja (tarkoituksellisen) lakonisista suorituksista löytyy yhä lisää yksityiskohtia. Myös elokuvan tunnepitoisuus yllättää kaiken komiikan keskellä.